Moduuli B: Teoriaosuus

Oikeusperustainen lähestymistapa autististen aikuisten tukemiseen perustuu periaatteeseen, jonka mukaan kaikilla yksilöillä on oikeus ihmisoikeuksien täysimääräiseen ja yhdenvertaiseen nauttimiseen ilman syrjintää (United Nations, 2006). Tämä näkökulma on virallisesti vahvistettu YK:n yleissopimuksessa vammaisten henkilöiden oikeuksista, joka edellyttää valtioilta ja palveluilta tasa-arvon, saavutettavuuden, osallistumisen ja ihmisarvon kunnioittamisen varmistamista elämän kaikilla osa-alueilla (United Nations, 2006).

Autistiset henkilöt tunnistetaan tässä viitekehyksessä täysivaltaisiksi oikeudenhaltijoiksi, joilla on oikeus elää itsenäisesti, osallistua yhteiskuntaan, saada koulutusta, työllistyä, käyttää terveydenhuoltoa ja osallistua yhteisön elämään sekä tehdä päätöksiä omasta elämästään yhdenvertaisesti muiden kanssa (United Nations, 2006). Tämä siirtää tukijärjestelmien painopisteen pois puhtaasti lääketieteellisestä tai puutelähtöisestä mallista kohti mallia, joka korostaa osallisuutta, autonomiaa ja osallistumisen esteiden poistamista (Pellicano et al., 2014).

Oikeusperustaisen käytännön keskeinen periaate on saavutettavuus, joka edellyttää, että palvelut mukautuvat autististen henkilöiden moninaisiin kommunikointi-, aisti- ja kognitiivisiin tarpeisiin. Kun ympäristöt ja palvelut eivät ole saavutettavia, yksilöt suljetaan käytännössä pois oikeuksiensa käyttämisestä, vaikka nämä oikeudet olisivat laissa (United Nations, 2006). Saavutettavuuden varmistamisesta tulee siksi suora tasa-arvon vaatimus, ei valinnainen mukautus (Pellicano et al., 2014).

Toinen keskeinen elementti on tuettu päätöksenteko, joka korostaa, että yksilöiden tulisi voida tehdä omat päätöksensä asianmukaisen tuen avulla sen sijaan, että päätökset tehtäisiin heidän puolestaan. Tämä lähestymistapa tunnistaa autonomian keskeisenä ihmisoikeutena, samalla tunnustaen, että jotkut yksilöt saattavat tarvita apua ymmärtääkseen tietoa täysin tai ilmaistakseen mieltymyksiään (Kohn et al., 2013).

Oikeusperustainen lähestymistapa edellyttää myös huomion kiinnittämistä yhdenvertaisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen palvelujärjestelmissä. Rakenteelliset esteet, kuten epätasa-arvoinen pääsy terveydenhuoltoon, työllisyyteen ja asumiseen, on käsiteltävä aktiivisesti, jotta voidaan varmistaa autistisille henkilöille oikeudenmukaiset mahdollisuudet (Beauchamp & Childress, 2019). Oikeudenmukaisuus tarkoittaa tässä yhteydessä paitsi yhdenvertaista kohtelua myös järjestelmien mukauttamista vastaamaan moninaisia tarpeita merkityksellisellä tavalla (Beauchamp & Childress, 2019).

Osallistuminen on toinen olennainen osatekijä, joka edellyttää, että autistiset henkilöt osallistuvat heidän elämäänsä vaikuttaviin päätöksiin sekä yksilö- että järjestelmätasolla. Tähän kuuluu osallistuminen hoidon suunnitteluun sekä palveluiden suunnitteluun, politiikan kehittämiseen ja tutkimusprosesseihin. Eletyn kokemuksen sisällyttäminen päätöksentekoon varmistaa, että palvelut ovat relevantteja, eettisiä ja vastaavat todellisiin tarpeisiin (Nicolaidis et al., 2015).

Vahvoista kansainvälisistä viitekehyksistä huolimatta oikeusperustaisten lähestymistapojen toteutus on käytännössä edelleen epäjohdonmukaista. Monet autistiset henkilöt kokevat edelleen esteitä palveluiden saatavuudessa, rajallista autonomiaa päätöksenteossa sekä syrjäytymistä palveluista jäykkien järjestelmien tai asianmukaisten mukautusten puutteen vuoksi (United Nations, 2006). Nämä puutteet korostavat jatkuvan koulutuksen, rakenteellisen uudistuksen ja kulttuurisen muutoksen tarvetta palveluissa.

Keskeiset teemat: Oikeusperustainen lähestymistapa
Täysivaltainen oikeudenhaltijuus	Siirtymä pois lääketieteellisestä mallista kohti yhdenvertaista osallisuutta ja autonomian tukemista (United Nations, 2006; Pellicano et al., 2014).
Saavutettavuus ja mukautukset	Viestintä-, aisti- ja kognitiivisten tarpeiden huomioiminen suorana tasa-arvovaatimuksena (Pellicano et al., 2014).
Tuettu päätöksenteko ja oikeudenmukaisuus	Päätöksenteon mahdollistaminen asianmukaisilla tuilla sekä rakenteellisten esteiden poistaminen (Kohn et al., 2013; Beauchamp & Childress, 2019).
Osallistuminen ja käytännön haasteet	Eletyn kokemuksen hyödyntäminen kehittämisessä sekä tarve jatkuvalle koulutukselle ja rakenteellisille uudistuksille (Nicolaidis et al., 2015; United Nations, 2006).