Moduuli A: Autismi ja ikääntyminen elämänkaaren aikana

Tutkimus kognitiivisesta ikääntymisestä ja kognitiivisen heikkenemisen riskistä autismissa on yhä rajallista, ja nykyiset tulokset ovat ristiriitaisia. Jotkin tutkimukset viittaavat mahdollisiin eroihin kognitiivisen ikääntymisen malleissa verrattuna yleisväestöön, kun taas toiset korostavat huomattavaa vaihtelua yksilöiden välillä (Happé & Charlton, 2012).

Diagnostinen haaste on entistä suurempi niillä henkilöillä, joilla ei ole aiempaa autismidiagnoosia. Elinikäisten autististen piirteiden, ikääntymiseen liittyvien kognitiivisten muutosten sekä neurodegeneratiivisten sairauksien varhaismerkkien erottaminen toisistaan voi olla vaikeaa. Esimerkiksi muutoksia viestinnässä, sosiaalisessa vuorovaikutuksessa tai joustavuudessa voidaan tulkita eri tavoin kontekstista riippuen: koko elämän ajan tasaisena säilynyt käyttäytyminen liittyy usein autismiin, kun taas äkillinen tai äskettäin alkanut muutos voi viitata kognitiiviseen heikkenemiseen tai muuhun terveysongelmaan.

Ammattilaisilta voi puuttua perustieto elinikäisestä toimintakyvystä, mikä tekee merkittävien muutosten tunnistamisesta vaikeampaa. Esimerkiksi iäkäs aikuinen, joka osoittaa sosiaalista vetäytymistä tai kommunikaatioeroja, voidaan arvioida dementian varalta, kun taas taustalla oleva autismi jää tunnistamatta – tai päinvastoin. Tämä korostaa kehityshistorian keräämisen tärkeyttä aina kun mahdollista, perheenjäsenten tai pitkäaikaisten omaisten osallistamista arviointiin sekä moniammatillisen lähestymistavan käyttöä.

Nykytutkimus ei ole yksiselitteinen, eikä ole vieläkään selvää, kokevatko autistiset aikuiset suurentunutta, pientä vai samanlaista riskiä sairastua kognitiivisia toimintoja heikentäviin sairauksiin verrattuna yleisväestöön. Arviointi voi kuitenkin olla erityisen monimutkaista, koska elinikäiset autistiset piirteet voivat mennä päällekkäin käyttäytymismallien kanssa, joita yleensä yhdistetään kognitiiviseen heikkenemiseen.

Esimerkiksi sosiaalinen vetäytyminen, kommunikaatioerot, vaatimus rutiineista tai heikentynyt resilienssi voivat olla pitkäaikaisia osa-alueita autismissa, eivätkä niinkään merkkejä neurodegeneraatiosta. Sitä vastoin aito kognitiivinen heikkeneminen voi jäädä huomiotta, jos muutokset luetaan virheellisesti pelkästään autismista johtuviksi. Tämä korostaa pitkittäisarvioinnin, kehityshistorian ja moniammatillisen arvioinnin tärkeyttä kognitiivisten muutosten arvioinnissa iäkkäillä autistisilla aikuisilla.

Kaiken kaikkiaan tällä alueella on selkeä tarve lisätutkimukselle sekä parannetuille kliinisille ohjeistoille.