Osa 1: Autismi elinikäisenä tilana

1.8. Elämän siirtymävaiheet aikuisuudessa ja vanhemmalla iällä

Elämänkaaren huomioiva näkökulma korostaa, ettei kehitys tapahdu erillisten tapahtumien sarjana, vaan ajan myötä yksilön, ympäristön ja merkittävien elämän siirtymävaiheiden jatkuvassa vuorovaikutuksessa  (Elder, 1998). Autismissa siirtymät aikuisuudessa ja vanhemmalla iällä ovat erityisen tärkeitä, koska moni autistinen henkilö tukeutuu vahvasti ennakoitavuuteen, rutiineihin, ympäristön vakauteen ja tuttuihin tukijärjestelmiin ylläpitääkseen tunteiden säätelyä ja arjen toimintakykyä. Näitä rakenteita horjuttavat muutokset voivat aiheuttaa suhteettoman suurta stressiä ja lisätä haavoittuvuutta.

Aikuisuuden siirtymiin voi kuulua:

  • Korkeakouluopintojen aloittaminen tai työelämän muutokset

  • Itsenäiseen asumiseen siirtyminen ja ihmissuhteiden muutokset

  • Vanhemmuus

  • Eläköityminen ja vapaa-ajan rakenteen muuttuminen

  • Läheisen menetys tai hoivaajien ikääntyminen

  • Fyysisen terveyden ja toimintakyvyn heikkeneminen

  • Tukipalveluiden muutokset

Vaikka tällaiset siirtymät voivat olla stressaavia kenelle tahansa, tutkimus viittaa siihen, että autistiset aikuiset kohtaavat usein lisähaasteita, jotka liittyvät epävarmuuteen, aistivaatimuksiin, toiminnanohjaukseen, viestintäesteisiin ja ympäristön ennakoitavuuden heikkenemiseen (Hendricks & Wehman, 2009; Howlin & Moss, 2012).

Siirtymien vaikutus on kuitenkin hyvin yksilöllistä. Osa autistisista henkilöistä sopeutuu hyvin, kun siirtymät ovat ennakoitavia, hyvin suunniteltuja ja asianmukaisesti tuettuja. Toiset saattavat kokea merkittävää ahdistusta, toimintakyvyn heikkenemistä tai vetäytymistä osallisuudesta, jos siirtymät tapahtuvat äkillisesti. Esimerkiksi eläköityminen voi tarkoittaa paitsi työelämän päättymistä, myös vuosien varrella kertyneiden rutiinien, identiteetin, päivittäisen rakenteen ja sosiaalisten kontaktien menettämistä. Vastaavasti muutto uuteen asuinympäristöön voi horjuttaa vakiintunutta aistituntumaa ja arjen säätelystrategioita.

Siirtymät käyvät usein monimutkaisemmiksi myöhemmässä aikuisuudessa, koska ne tapahtuvat samanaikaisesti terveyteen, kognitioon, liikkumiskykyyn ja sosiaalisiin verkostoihin liittyvien ikääntymismuutosten kanssa. Vanhempien tai pitkäaikaisten hoivaajien ikääntyminen on erityisen kriittinen vaihe korkeampaa tukea tarvitseville henkilöille. Moni autistinen aikuinen tukeutuu edelleen voimakkaasti ikääntyviin perheenjäseniin emotionaalisen tuen, kommunikaatioavun, päivittäisen hoivan, edunvalvonnan tai päätöksenteon suhteen. Kun hoivaajien terveys heikkenee tai he kuolevat, autistiset aikuiset saattavat kohdata suuria muutoksia rutiineissa, kiintymyssuhteissa ja tuen jatkuvuudessa (Howlin & Moss, 2012).

Tutkimus viittaa myös siihen, että kertynyt altistuminen stressaaville siirtymille elämänkaaren aikana voi vaikuttaa pitkän aikavälin hyvinvointiin. Toistuvat kokemukset syrjäytymisestä, epäonnistuneista siirtymistä, tarpeellisten mukautusten puutteesta tai äkillisistä ympäristön muutoksista voivat myötävaikuttaa krooniseen stressiin, vähentyneeseen osallisuuteen ja mielenterveyden haasteisiin myöhemmässä elämässä (Lai ym., 2019; Pallathra ym., 2024). Sen sijaan siirtymät, jotka ennakoidaan, jäsennetään ja tuetaan, voivat vahvistaa itsemääräämisoikeutta, itseluottamusta ja sopeutumiskykyä.

Käytännön näkökulmasta siirtymiä tulee käsitellä kehitysprosesseina, jotka vaativat valmistautumista, jatkuvuutta ja ympäristön mukauttamista. Onnistunut ikääntyminen autismissa riippuu vahvasti siitä, miten siirtymiä hallitaan. Tähän kuuluu:

  • Ennakoiva suunnittelu ja asteittainen muutos

  • Saavutettava ja selkeä kommunikaatio

  • Luotettujen tukihenkilöiden mukaan ottaminen

  • Merkityksellisten rutiinien ja ihmissuhteiden säilyttäminen aina kun mahdollista

Tämä on erityisen tärkeää ikääntymisen kontekstissa, sillä myöhemmän elämän muutokset voivat kertyä ja kertaantua (esim. samanaikainen eläköityminen, terveydentilan heikkeneminen ja sosiaalisen verkoston kutistuminen). Elämänkaaren huomioiva näkökulma korostaakin jatkuvuuden, ennakoitavuuden ja pitkän aikavälin suunnittelun merkitystä autististen aikuisten tukemisessa.