1. Sisältö

Teoreettinen sisältö

Moduuli D

2. Johdanto

Tässä moduulissa analysoidaan ikääntyvien autististen aikuisten hyvinvointia, mielenterveyttä ja arjen tukistrategioita kiinnittäen erityistä huomiota yksilön, hänen elämänhistoriansa, terveystarpeidensa, saatavilla olevan tuen sekä toimintaympäristöjen väliseen vuorovaikutukseen. Biopsykososiaalisesta ja henkilökeskeisestä näkökulmasta käsin moduulissa ymmärretään, että hyvinvointi ei ole yksinomaan yksilöllinen kysymys, vaan tulos henkilökohtaisten ominaisuuksien, kertyneiden elämänkokemusten, ympäristöolosuhteiden ja tuen laadun välisestä suhteesta.

Moduulin aikana osallistujat perehtyvät siihen, miten ikääntyminen voi vaikuttaa tunteiden säätelyyn, mielenterveyteen, aistitiedon käsittelyyn, arjen osallistumiseen sekä kriisitilanteiden syntymiseen. Erityistä huomiota kiinnitetään tarpeeseen tulkita käyttäytymistä ei vain sen ulkoisen muodon, vaan myös sen mahdollisen viestinnällisen, emotionaalisen tai kontekstuaalisen funktion (tarkoituksen) kautta. Tällä tavoin moduuli ohjaa osallistujia siirtymään pelkkään käyttäytymiseen keskittyvästä tarkastelusta ymmärrykseen, joka perustuu tarpeisiin, ympäristöön ja tekijöihin, jotka voivat aiheuttaa psyykkistä kuormitusta tai ylikuormitusta.

Ensimmäiseksi moduulissa käsitellään ikääntyvien autististen aikuisten hyvinvointia ja mielenterveyttä, mukaan lukien elämänlaatua, riski- ja suojatekijöitä, mielenterveyden arviointia ja mukautettuja interventioita. Tämän jälkeen tarkastellaan tunteiden säätelyä ja tukistrategioita keskittyen tunnesäätelyn järkkymisen (dysregulaation) merkkien tunnistamiseen, ennaltaehkäisyyn sekä kanssa- ja itsesäätelyn tukemiseen. Seuraavaksi tarkastellaan aisti- ja ympäristömukautuksia sekä sitä, miten ympäristöt voivat toimia joko esteinä tai osallistumisen, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäjinä. Lopuksi keskitytään kriisien ennaltaehkäisyyn ja arjen tukeen positiivisen käyttäytymisen tuen (PBS), käyttäytymisen funktionaalisen ymmärtämisen sekä kunnioittavien, ennaltaehkäisevien ja elämänlaatuun tähtäävien toimintamallien avulla.

Moduuli tarjoaa ammattilaisille käytännön työkaluja tuen tarpeiden tunnistamiseen, ympäristöjen mukauttamiseen, riskitilanteiden ennakointiin sekä yksilöllisten strategioiden suunnitteluun, jotka edistävät autististen henkilöiden osallisuutta, arvokkuutta, turvallisuutta ja hyvinvointia heidän ikääntyessään.

3. Ikääntyvien autististen henkilöiden hyvinvointi ja mielenterveys (5 tuntia)

Painopiste: Ikääntyvien autististen henkilöiden mielenterveyden, hyvinvoinnin ja riskitekijöiden ymmärtäminen.

Ydinsanoma: Ikääntyvien autististen henkilöiden mielenterveys ja hyvinvointi eivät riipu ainoastaan yksilöllisistä tekijöistä, vaan yksilön ja hänen ympäristönsä välisestä vuorovaikutuksesta läpi elämänkaaren. Tämän suhteen ymmärtäminen on välttämätöntä riskien tunnistamiseksi, haasteiden ennakointiin sekä sellaisen yksilöllisen tuen tarjoamiseen, joka edistää elämänlaatua, osallisuutta ja hyvinvoinnin edellytykset täyttävää ikääntymistä.

3.1. . Elämänlaatu (biopsykososiaalinen näkökulma)

Elämänlaatu on keskeinen käsite autismiin liittyvien interventioiden ymmärtämisessä ja ohjaamisessa, erityisesti ikääntymisen kontekstissa. Sen jälkeen kun käsite kehitettiin 1980-luvulla, se on muodostunut perusoikeuksiin ja ihmisten elämän merkityksellisiin osa-alueisiin kytkeytyväksi viitekehykseksi, joka ohjaa sekä ammatillista käytäntöä että yhteiskuntapolitiikkaa (Schalock & Verdugo, 2007).

Nykyisin se määritellään henkilökohtaisen, moniulotteisen hyvinvoinnin tavoiteltavaksi tilaksi, johon kuuluu sekä objektiivisia että subjektiivisia tekijöitä ja johon vaikuttavat sekä yksilölliset että ympäristötekijät (Plena Inclusión, 2023).

Schalockin ja Verdugon (2003) kehittämä malli tunnistaa kahdeksan elämänlaadun keskeistä osa-aluetta (emotionaalinen, fyysinen ja materiaalinen hyvinvointi, henkilökohtainen kehitys, ihmissuhteet, sosiaalinen osallisuus, itsemääräämisoikeus sekä oikeudet), joiden merkitys vaihtelee yksilön ja elämänvaiheen mukaan. Autististen henkilöiden kohdalla näiden osa-alueiden analysointi on erityisen olennaista ikääntymisprosessissa, sillä monet tekijät voivat vaikuttaa merkittävästi heidän elämänlaatuunsa.

Ensinnäkin fyysisen terveyden osalta heillä esiintyy useammin tiettyjä terveydellisiä tiloja, jotka voivat lisääntyä iän myötä. Lisäksi ennenaikaisen kuolleisuuden riski on korkeampi kuin muussa väestössä (Fortuna et al., 2016). Tämä korostaa saavutettavien, mukautettujen ja ennaltaehkäisevään lähestymistapaan perustuvien terveyspalvelujen tarvetta.

Toisaalta ihmissuhteet ovat keskeinen tekijä. Näyttö osoittaa, että sosiaalinen tuki on elämänlaadun perustavanlaatuinen kulmakivi (Burgess & Gutstein, 2007). Tämä osa-alue korostuu entisestään myöhemmällä iällä, kun perheen tarjoama tuki saattaa vähentyä ja eristyneisyyden riski kasvaa.

Samalla tavoin sosiaalinen osallisuus säilyy merkittävänä haasteena. Autististen henkilöiden elämänkaarta leimaavat usein vähäinen osallistuminen yhteisön toimintaan sekä vaikeudet muodostaa merkityksellisiä ihmissuhteita, erityisesti aikuisuudessa (Orsmond et al., 2013). Tämä rajoittaa heidän osallistumismahdollisuuksiaan ja yhteisöön kuulumisen tunnetta. Myös emotionaalinen hyvinvointi vaarantuu usein.

Ahdistuneisuuden ja masennuksen esiintyvyys on korkeampi kuin väestössä yleensä (Happé & Charlton, 2011; Lever & Geurts, 2016). Tekijät, kuten myöhäinen diagnoosi, erikoistuneen tuen puute tai elämän varrella kertyneet negatiiviset kokemukset, vaikuttavat tähän merkittävästi, mikä tekee yksilön elämänhistorian huomioimisesta välttämätöntä.

Materiaalisen hyvinvoinnin osalta merkittävät esteet jatkuvat työllistymisessä, asumisessa ja itsenäisessä asumisessa. Tämä johtaa korkeaan riippuvuuteen perheen tuesta aikuisuudessa (Billstedt et al., 2011; Saldaña et al., 2009), mikä rajoittaa autonomiaa ja sosiaalista osallistumista.

Lopuksi itsemääräämisoikeus ja oikeuksien toteutuminen ovat olennaisia osa-alueita. Autistisilla henkilöillä on usein vähemmän mahdollisuuksia tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä ja hallita sitä, mikä vaikuttaa kielteisesti heidän hyvinvointiinsa (Chou et al., 2016). Lisäksi oikeuksien toteutumattomuutta esiintyy edelleen keskeisillä alueilla, kuten koulutuksessa, työssä ja sosiaalisessa osallistumisessa, mikä osoittaa tarpeen siirtyä kohti esteettömämpiä ja saavutettavampia ympäristöjä (Baron-Cohen, 2017).

Kokonaisuutena autististen henkilöiden elämänlaatua heidän ikääntyessään on tarkasteltava kokonaisvaltaisesta ja dynaamisesta näkökulmasta ottaen huomioon sekä objektiiviset olosuhteet että yksilön subjektiivisen kokemuksen. Tämä edellyttää yksilöllisen tuen edistämistä, joka tukee heidän hyvinvointiaan, yhteisöön osallistumistaan sekä oikeuksiensa täyttä toteutumista koko elämän ajan.

Elämänlaadun arviointityökalut

Ikääntyvien autististen henkilöiden elämänlaadun arvioinnin tulee perustua työkaluihin, jotka tarjoavat kokonaisvaltaisen ymmärryksen siitä, miten henkilö elää, mitä tukea hän tarvitsee ja missä määrin hänen ympäristönsä edistää hänen hyvinvointiaan, osallistumistaan ja oikeuksiensa toteutumista. Schalockin ja Verdugon kehittämä malli tarjoaa tähän vahvan kansainvälisen vertailukohdan, sillä se jäsentää arvioinnin arjen keskeisten osa-alueiden ympärille. Tästä näkökulmasta käsin mittarit, kuten Personal Outcomes Scale (POS) (van Loon et al., 2013) ja San Martín -asteikko (Verdugo et al., 2014), ovat erityisen hyödyllisiä yksilöllisen tuen suunnittelussa ja sen arvioinnissa, tuovatko palvelut merkityksellisiä muutoksia henkilön elämään.

Kansainvälisesti POS-asteikko mahdollistaa henkilökohtaisten tulosten arvioinnin elämänlaatumallin kahdeksalla osa-alueella yhdistämällä objektiivisen tiedonkeruun yksilön omaan ja/tai hänen tukiverkostonsa kokemukseen. Tämä edistää arviointia, joka keskittyy elämänkokemukseen pelkkien ulkoisten indikaattorien sijaan. Asteikko löytyy liiteasiakirjoista.

Espanjan kontekstissa kehitetty San Martín -asteikko on puolestaan suunniteltu arvioimaan elämänlaatua henkilöillä, joilla on huomattavia toimintarajoitteita ja suuri tuen tarve. Vaikka se on erittäin arvokas työkalu ammatillisessa käytännössä, kansainvälisissä yhteyksissä on tärkeää ottaa huomioon mahdolliset kulttuurierot sen indikaattoreiden ja esimerkkien tulkitsemisessa. Asteikko löytyy liiteasiakirjoista.

3.2. Mielenterveys ja ikääntyminen autismikirjolla

Kun tarkastellaan mielenterveyden, autismin ja ikääntymisen välistä suhdetta, yksi suurimmista haasteista on saatavilla olevan tiedon vähäisyys. Aiempi kirjallisuus on rajallista, erityisesti ikääntyvien autististen henkilöiden kohdalla, joilla on suuri tuen tarve. Tämän seurauksena monet nykyisistä suosituksista perustuvat siihen, mitä tiedämme autismin mielenterveydestä yleensä, eikä iäkkäitä koskevaan täsmälliseen tutkimusnäyttöön.

Mielenterveydellä on suora vaikutus arkeen: se vaikuttaa itsenäisyyteen, ihmissuhteisiin ja yleiseen hyvinvointiin. Autistiset aikuiset kokevat enemmän mielenterveyden ongelmia kuin väestö keskimäärin, erityisesti ahdistuneisuutta ja masennusta (Croen et al., 2015), mikä heijastuu heidän jokapäiväiseen elämäänsä. Lisäksi heillä on korkeampi itsetuhoisten ajatusten ja itsevahingoittamisen riski, erityisesti silloin, kun heiltä puuttuu riittävä tuki (Hirvikoski et al., 2016).

Tämän vuoksi interventiot mielenterveyden parantamiseksi ovat välttämättömiä, ja niissä on huomioitava yksilön arjen toimintakyky sekä elämänlaatu (Confederación Autismo España, 2025; Roestorf et al., 2022). Tämä edellyttää yksilöllisten, jatkuvien ja henkilökeskeisten tukitoimien kehittämistä henkilön tarpeet ja tuen taso huomioiden.

Se, mitä tiedämme ikääntymisestä autismikirjolla, on se, että tässä elämänvaiheessa eri tekijät yhdistyvät ja tekevät mielenterveydestä erityisen herkän alueen. Tämä johtuu siitä, että autismiin liittyvien haasteiden lisäksi kuvaan kuuluvat ikääntymiseen liittyvät muutokset: fyysisen terveyden ongelmien ilmaantuminen, keskeisten tukiverkostojen menetys ja siihen liittyvät suruprosessit sekä naisilla menopaussi.

Saatavilla ei myöskään ole riittävästi mukautettuja työkaluja, jotka ottaisivat huomioon sen, miten autistiset henkilöt kokevat ja ilmentävät psyykkistä kuormitusta vanhuudessa. Sama koskee interventioita: spesifejä ikääntyneiden autistien strategioita ei juuri ole, vaan yleisväestössä tehokkaiksi todettuja menetelmiä mukautetaan tälle kohderyhmälle sopiviksi. Esimerkiksi kognitiivinen käyttäytymisterapia (CBT) on osoittautunut tehokkaaksi, kun se mukautetaan autismin piirteisiin hyödyntämällä visuaalisia tukikeinoja, selkeää kieltä ja hyvää rakenteistamista (Happé & Charlton, 2011).

Tästä syystä tarvitaan lisää tutkimusta, jotta ymmärrettäisiin paremmin, miten autismin piirteet ja elämänkokemukset vaikuttavat mielenterveyteen ikääntymisen aikana.

3.3. Ikääntyvien autististen henkilöiden mielenterveyden arviointi

Ikääntyvien autististen aikuisten mielenterveyden arviointiin liittyy merkittäviä haasteita, jotka johtuvat sekä autismin piirteistä että ikääntymisprosessista. Näitä ovat muun muassa rajoitteet tunteiden ilmaisussa, introspektiossa (itsehavainnoinnissa) ja sisäisten tilojen tunnistamisessa, mikä voi heikentää perinteisten arviointityökalujen validiteettia (Howlin et al., 2015).

Lisäksi mielenterveyden ongelmat eivät aina ilmene samalla tavoin kuin muussa väestössä, vaan ennemminkin muutoksina tavanomaiseen käyttäytymiseen. Tämä tunnetaan pahan olon / psyykkisen kuormituksen käyttäytymisperäisenä ilmenemisenä (engl. behavioural expression of distress) (Fletcher et al., 2007). Tämä ilmenemismuoto vaikeuttaa mielenterveysongelmien tunnistamista ja havaitsemista erityisesti henkilöillä, joilla on kehitysvamma (García-Alba et al., 2018). Esimerkiksi masennus voi ilmetä rutiinien ja stereotypioiden lisääntymisenä, itsevahingoittamisena tai yleisenä käyttäytymisen ja toimintakyvyn heikentymisenä (Ghaziuddin et al., 2002).

Näiden haasteiden lisäksi autistisille aikuisille suunnattujen ja validoitujen erityistyökalujen puute rajoittaa diagnostista tarkkuutta (Brugha et al., 2015), etenkin silloin, kun henkilöllä on fyysisiä sairauksia tai käytössä lääkehoitoja (Verdugo & Navas, 2017).

Laitteistoon ja menetelmiin liittyvien rajoitusten vuoksi suositellaan monimenetelmäistä lähestymistapaa, jossa yhdistetään eri tietolähteitä: itsearviointia (mahdollisuuksien mukaan), kliinistä havainnointia sekä perheenjäseniltä ja ammattilaisilta saatua tietoa. Tämä lähestymistapa mahdollistaa kokonaisvaltaisemman tilannekuvan ja vähentää diagnostisia virheitä (Lever & Geurts, 2016).

Ympäristön havainnointi ja analyysi

Järjestelmällinen ja jatkuva havainnointi on yksi arvioinnin keskeisistä työkaluista, erityisesti henkilöille, joilla on suurempia kommunikoinnin haasteita (Howlin, 1997). Se mahdollistaa tavanomaisessa käyttäytymisessä tapahtuvien muutosten havaitsemisen, kuormittavien tilanteiden tunnistamisen sekä ympäristön vaikutusten analysoinnin.

Tässä prosessissa huolta aiheuttavan käyttäytymisen arviointi on ensiarvoisen tärkeää. Huomioon tulee ottaa kaikkein näkyvimpien tai haastavimpien käyttäytymismuotojen (kuten aggressiivisuuden tai huutamisen) lisäksi myös hienovaraisemmat muutokset, kuten lisääntynyt eristäytyminen tai kiinnostuksen menetys, jotka saattavat muutoin jäädä huomaamatta.

On tärkeää pitää mielessä, että monet ilmenemismuodot voivat liittyä soveltumattomaan ympäristöön tai virheellisiin tukitoimiin. Tällaisissa tapauksissa ne tulisi ymmärtää fyysisestä, sosiaalisesta tai metodologisesta kontekstista johtuvina monimutkaistumina, mikä edellyttää ympäristöolosuhteiden huolellista tarkastelua (Barthélémy et al., 2008). Siksi ennen kuin muutokset katsotaan mielenterveyden häiriöksi, on välttämätöntä sulkea pois muut syyt, kuten ympäristöön liittyvä stressi tai fyysiset terveysongelmat (Ghaziuddin et al., 2002).

Tietoarvioinnin ja seurannan järjestelmällisyys

Keskeinen elementti on muutosten havaitseminen henkilön perustasosta (baseline). Tähän käytetään järjestelmällisiä seuranta- ja kirjaamismenetelmiä vaihteluiden, niiden alkamisen ja etenemisen tunnistamiseksi (Novell et al., 2003). Kehitysvammaisille henkilöille suositellaan säännöllisiä arviointeja sekä tarvittavaan tuen tasoon mukautettua päivittäistä seurantaa.

Ikääntyvien henkilöiden kohdalla tämä seuranta saa erityistä merkitystä, sillä heillä saattaa tapahtua asteittaisia fyysisiä, kognitiivisia tai emotionaalisia muutoksia, jotka eivät aina ole välittömästi ilmeisiä. Näiden muutosten varhainen havaitseminen mahdollistaa ikääntymiseen luonnollisesti kuuluvien prosessien erottamisen mahdollisista terveysongelmista tai pahoinvoinnista. Suuremman tuen tarpeen henkilöillä tämä voi kattaa terveyden ja arjen toimintakyvyn perusasioita, kuten syömisen, nukkumisen, kuukautiskierron tai suolen toiminnan.

Tiedonkeruu tulee olla perheen ja ammattilaisten välistä yhteistyötä ja mukautettava tarvittavaan tuen tasoon. Suuren riippuvuuden tapauksissa seuranta voi kattaa fyysisen terveyden lisäksi myös perustoimintoja, kuten unen ja ravitsemuksen.

Käyttäytymisen funktionaalinen analyysi

Haastavan käyttäytymisen ilmetessä on välttämätöntä toteuttaa funktionaalinen analyysi niistä tekijöistä, jotka laukaisevat tai ylläpitävät kyseistä käyttäytymistä. Nämä tekijät voivat liittyä muun muassa fyysisen terveyden ongelmiin, ympäristötekijöihin (perhe, kumppani, ammattilaiset) tai kommunikoinnin haasteisiin. Tämä lähestymistapa mahdollistaa käyttäytymisen ymmärtämisen sen omassa kontekstissa ja ohjaa tukitoimia oikeaan suuntaan (NICE, 2012–2021).

Tätä varten käytetään täsmällisiä tiedonkeruutyökaluja, kuten ABC-rekisteröintiä (Antecedents–Behaviour–Consequences / Ennakkoehdot–Käyttäytyminen–Seuraukset), jossa analysoidaan, mitä tapahtuu ennen käyttäytymistä ja sen jälkeen. Tämä työkalu on erityisen hyödyllinen henkilöille, joilla on kommunikoinnin haasteita, sillä se auttaa tunnistamaan kaavoja ja ymmärtämään käyttäytymisen tarkoitusta. Näiden tietojen pohjalta on mahdollista tehdä tarkempi funktionaalinen analyysi ja suunnitella yksilöllisiin tarpeisiin mukautettuja interventioita.

Lääketieteellisten ja farmakologisten tekijöiden arviointi

Sevilla Muñiz (2022) korostaa, että arviointiin on sisällytettävä myös lääkityksen analyysi, jossa otetaan huomioon: * Psyykkiset sivuvaikutukset * Lääkkeen anto- ja annostelukäytännöt * Hoidon toteutuminen ja sitoutuminen (adherenssi)

Nämä tekijät voivat vaikuttaa suoraan käyttäytymiseen ja tunnetilaan, minkä vuoksi ne on otettava huomioon kokonaisarvioinnissa.

Interventioiden ohella on muita täydentäviä strategioita, jotka ovat välttämättömiä tämän ryhmän mielenterveyden käsittelemiseksi kokonaisvaltaisesta näkökulmasta:

•         Psykoedukaatio: Kohdistetaan sekä yksilölle että hänen ympäristöönsä (perheelle ja ammattilaisille). Sen tavoitteena on parantaa vaikeuksien ymmärtämistä, vähentää epävarmuutta ja edistää soveltuvien selviytymiskeinojen käyttämistä.

•         Perheterapiat: Tavoitteena on parantaa viestintää ja perhedynamiikkaa, vähentää tunnepitoista ilmapiiriä (expressed emotion), kouluttaa ongelmanratkaisua sekä muokata huoltajien toimimattomia uskomuksia. Nämä interventiot ovat erityisen tärkeitä silloin, kun perheympäristö on ensisijainen tukijärjestelmä.

•         Tunteiden tuen ja itsesäätelyn ohjelmat: Nämä ovat olennaisia sisäisten tilojen tunnistamisen ja stressinhallinnan parantamiseksi, erityisesti silloin, kun niihin sisällytetään visuaalisia apuvälineitä, vakaita rutiineja ja tunnetaitojen harjoittelua.

•         Ympäristöinterventio: Rakennetta, ennustettavuutta ja vaatimusten mukauttamista hyödyntävä lähestymistapa, joka auttaa vähentämään stressiä ja ehkäisemään romahduksia (Mesibov et al., 2005). Tämä johtuu siitä, että monet tunne- tai käyttäytymishäiriöt (ahdistuneisuus, masennus, ärtyneisyys) eivät välttämättä johdu ensisijaisista häiriöistä, vaan yksilön ja hänen ympäristönsä välisestä yhteensopimattomuudesta (Barthélémy et al., 2008).

•         Taitoharjoittelu: Sekä sosiaalisten että arjen taitojen harjoittelu, jonka tavoitteena on parantaa itsemääräämisoikeutta, selviytymistä ja ympäristöön sopeutumista sekä vahvistaa yksilön itsenäistä toimintakykyä ja sopeutumiskykyä. Näiden interventioiden tulee olla eteneviä, yksilön tasolle mukautettuja ja pyrkiä taitojen yleistämiseen luonnollisissa toimintaympäristöissä. Sosiaalisten taitojen osalta – vaikka niiden harjoittelua on käytetty laajasti – joitakin lähestymistapoja on kyseenalaistettu, koska ne keskittyvät neurotyypillisiin normeihin mukautumiseen ja kannustavat autististen piirteiden peittelemiseen (maskaamiseen) (Graf-Kurtulus & Gelo, 2025). Tämän seurauksena tarvitaan interventioita, jotka asettavat hyvinvoinnin ja elämänlaadun etusijalle neurokirjon monimuotoisuusnäkökulmasta (neurodiversity).

•         Riskikäyttäytymiseen puuttuminen: Interventioon on sisällyttävä myös riskikäyttäytymisen, kuten itsevahingoittamisen tai itsemurhariskin, tunnistaminen ja siihen reagoiminen. Sen on perustuttava jatkuvaan arviointiin, joka mahdollistaa tuen mukauttamisen edistymisen mukaan (Roestorf et al., 2022).

Kokonaisuutena nämä täydentävät interventiot vahvistavat ajatusta siitä, että autismikirjon henkilöiden mielenterveyslähestymistavan on oltava moniulotteinen. Sen tulee yhdistää yksilöllinen, perhekohtainen ja kontekstuaalinen tuki sekä mukautua jatkuvasti henkilön tarpeisiin koko elämän ajan.

Mielenterveysinterventiot henkilöille, joilla on suuri tuen tarve

Psykologinen interventio henkilöille, joilla on suuri tuen tarve, on ymmärrettävä monimutkaisena, kokonaisvaltaisena ja välttämättä yksilöllistettynä prosessina, jota ei voida pelkistää yksittäisten tekniikoiden soveltamiseen. Kuten Plena Inclusión España (2021) huomauttaa, on olennaista omaksua ihmiskeskeinen lähestymistapa, jossa otetaan huomioon henkilön tuen tarpeet, todelliset kykynsä ja hänen elämäntilanteensa. Tämä edellyttää koordinoitua väliintuloa kaikissa ympäristöissä, joissa henkilö toimii.

Edellä kuvattuja interventioita voidaan soveltaa myös tähän ryhmään, mutta ne vaativat erityisiä mukautuksia ymmärrys- ja viestintätasolla. Tähän kuuluu visuaalisen tuen, korvaavien kommunikointimenetelmien ja rakenteellisempiin strategioihin siirtymisen hyödyntäminen.

Martorellin et al. (2011) mukaan (Intellectual Disability and Mental Health: A Practical Guide) näyttö erilaisten terapioiden käytöstä tässä väestöryhmässä osoittaa seuraavaa:

•         Kieleen perustuvien psykologisten terapioiden tehokkuudesta suuremman tuen tarpeessa oleville henkilöille keskustellaan edelleen. Vallitsee kuitenkin konsensus siitä, että henkilöt, joilla on lievä tai kohtalainen kehitysvamma, voivat hyötyä näistä interventioista, kun he ymmärtävät niiden tavoitteet ja ovat motivoituneita.

•         Kognitiivinen harjoittelu sekä yksilö- että ryhmämuotoisena on yhä enemmän käytetty strategia. Se on osoittautunut tehokkaaksi erityisesti ahdistuneisuuden, masennuksen tai pakko-oireisen häiriön hoidossa. Lisäksi se voi auttaa vähentämään agressiivista käyttäytymistä helpottamalla laukaisevien tekijöiden tunnistamista ja itsehillintästrategioiden oppimista.

•         Ei-sanalliset interventiot, kuten taide-, musiikki- tai draamaterapia, voivat sopia paremmin henkilöille, joilla on vaikea tai syvä kehitysvamma, sillä ne tarjoavat vaihtoehtoisia väyliä tunteiden ilmaisuun ja viestintään.

•         Joissakin tapauksissa psyykenlääkkeiden käyttö voi olla tarpeen osana lähestymistapaa, ja se voi jopa olla ainoa tehokkaaksi osoittautuva keino. Oikein määrättynä ja seurattuna lääkitys voi edistää merkittävästi henkilön hyvinvointia. Sen käytön on kuitenkin aina perustuttava tiukkoihin kliinisiin kriteereihin muiden interventioiden täydennyksenä (Plena inclusión, 2021).

Yleisesti ottaen interventio edellyttää moniammatillista yhteistyötä, jossa yhdistyvät mielenterveyden ammattilaisten, lähityöntekijöiden ja perheen työ. Tavoitteena on ohjata prosessia kohti elämänlaadun parantamista, itsemääräämisoikeuden edistämistä, osallistumista ja sosiaalista inkluusiota. Tämä ei tarkoita vain oireiden vähentämistä, vaan myös myönteisten kokemusten, merkityksellisten ihmissuhteiden ja todellisten kehitysmahdollisuuksien luomista.

4. Tunteiden säätely ja tukistrategiat (5 tuntia)

Pääpaino: Taitojen ja työkalujen kehittäminen autismikirjon aikuisten tunteiden säätelyn ymmärtämiseksi ja tukemiseksi. Keskeinen viesti: Tunteiden säätelyn tuen on oltava jokaiselle yksilölle mukautettua, ja siinä tulee yhdistää ennaltaehkäiseviä, itsesäätelyn sekä kanssasäätelyn (co-regulation) strategioita.

4.1. Tunteiden säätelyn määritelmä ja perusteet

Tunteiden säätelyllä tarkoitetaan niitä prosesseja, joiden kautta ihmiset vaikuttavat siihen, mitä tunteita heillä on, milloin heillä on niitä ja miten he kokevat sekä ilmentävät niitä (Gross, 1998).

Tunteet ovat luonnollisia ja toiminnallisia ihmisen reaktioita, mutta niitä on pystyttävä mukauttamaan, jotta ne eivät vaikuta haitallisesti arkeen. Tällä ei tarkoiteta tunteiden “hallintaa” tai “elimoimista”, vaan niiden säätelyä mukautuvalla tavalla siten, että ne vastaavat ympäristön vaatimuksiin ja ylläpitävät henkilön hyvinvointia.

Tunteiden säätelyyn liittyy useiden järjestelmien yhteispeli (Scherer, 2005):

1.       Fysiologinen vireystila: Kehon automaattinen reaktio ärsykkeeseen (sykkeen nousu, hikoilu jne.).

2.       Tunteen kokeminen: Tapa, jolla henkilö tulkitsee ja tuntee tämän vireystilan. Siihen vaikuttavat henkilöhistoria ja opitut mallit.

3.       Käyttäytymisen tasolla ilmenevä ilmaisu: Tapa, jolla tunne näkyy ulospäin havainnoitavana käyttäytymisenä (kuten huutamisena, itkuna, vetäytymisenä…) tai kielellisenä ja ei-kielellisenä viestintänä.

Jokaisella ihmisellä on omat, yksilölliset tunteiden säätelystrategiansa.

4.2. Tunteiden käsittelyn erot autismikirjolla

Useat tutkimukset viittaavat siihen, että nämä vaikeudet voivat selittää monia autismikirjolla havaittavia käyttäytymismalleja, kuten tunteiden purkauksia, ärtyneisyyttä tai itsevahingoittavaa käyttäytymistä. Nämä eivät useinkaan johdu tahallisuudesta, vaan pikemminkin tehottomasta voimakkaiden tunnetilojen hallinnasta (Mazefsky & White, 2014).

Lisäksi jotkin tutkimukset viittaavat siihen, että autismikirjon henkilöillä saattaa esiintyä poikkeavia aivojen vanhenemisreittejä ja mahdollisia muutoksia toiminnalliseen kytkeytyvyyteen. Tämä voi vaikuttaa keskeisiin prosesseihin, kuten aistisäätelyyn ja tunteiden säätelyyn, mikä saattaa ylläpitää tai jopa voimistaa näitä vaikeuksia ajan myötä. Näyttö tällä alueella on kuitenkin vielä ristiriitaista ja epävarmaa, joten sitä tulee tulkita varoen (Bessé et al., 2025).

Nämä tunteiden säätelyn erot voivat liittyä useisiin autismikirjolle tyypillisiin tekijöihin:

•         Sosiaalinen ymmärrys: Sosiaalisen ymmärtämisen vaikeudet voivat vaikeuttaa tunnetilanteiden tarkkaa tulkintaa, mikä puolestaan voi johtaa epätarkoituksenmukaisiin reaktioihin tai lisääntyneeseen frustraatioon (Reyna, 2011).

•         Kognitiivinen taso: Mielen joustamattomuus ja joustavuuden puute heikentävät kykyä tulkita tilanteita uudelleen tai mukautua muutoksiin. Lisäksi yleinen aleksitymia (vaikeus tunnistaa ja kuvata omia tunteita) rajoittaa monimutkaisempien säätelystrategioiden käyttöä (Mazefsky & White, 2014).

•         Aistisäätely: Aistitiedon käsittelyn erot voivat saada ärsykkeet tuntumaan voimakkaammilta tai nopeammilta, mikä voi johtaa tunne-elämän ylikuormitustiloihin (Hervás, 2017).

Kokonaisuutena tutkimusnäyttö osoittaa, että autismikirjolla ei ole eroja vain tunteiden ilmaisussa, vaan myös tunteiden ymmärtämisessä ja säätelyssä. Jotkin tutkimukset ovat yhdistäneet tunteiden säätelystrategioiden tehottoman käytön korkeampaan mielenterveysongelmien, kuten masennuksen tai ahdistuneisuushäiriöiden, esiintyvyyteen (Clark & Beck, 2011). Tämän vuoksi tunteiden säätelyn parissa työskentelyä pidetään keskeisenä tekijänä autismikirjon henkilöiden hyvinvoinnin ja mielenterveyden edistämisessä.

4.3. Dyssäätelyn merkkien tunnistaminen

Dyssäätelyllä (emotional dysregulation) tarkoitetaan kyvyttömyyttä hallita, muokata tai tasoittaa omia tunnetiloja ja niihin liittyvää kehon vireystilaa tilanteeseen sopivalla tavalla. Esimerkkeinä tästä ovat voimakkaat reaktiot pikkuseikkoihin tai kyvyttömyys rauhoittua tunteikkaan kokemuksen jälkeen.

Usein tiettyjä käyttäytymismalleja, kuten aggressiivisuutta tai itsevahingoittamista, pidetään tahallisina tai uhmakkaina. Näyttö kuitenkin osoittaa, että suurimmassa osassa tapauksista nämä reaktiot liittyvät tunteiden säätelyn vaikeuksiin stressaavissa tilanteissa tai ylikuormituksessa (Hervás, 2017; Mazefsky et al., 2014).

Tämän vuoksi tunteiden dyssäätelyn merkkien tunnistaminen autismikirjon ikääntyvillä henkilöillä on olennaista kriisitilanteiden ehkäisemiseksi ja heidän elämänlaatunsa parantamiseksi.

Miten tunteiden dyssäätely sitten ilmenee autismikirjolla? On tärkeää tulla tietoiseksi sen eri ilmenemismuodoista (Phung et al., 2021):

•          Shutdown (lamaantuminen/sulkeutuminen): Vetäytymisen tai emotionaalisen irtikytkeytymisen tila, jossa henkilö minimoi reaktionsa ympäristöönsä.

–         Ominaisuudet: Hiljaisuus, reagoimattomuus, tyhjä katse, tarve eristäytyä.

•          Meltdown (ylikuormitussarake/purkautuminen): Voimakas tunnepurkaus vastauksena aisti- tai tunneylikuormitukseen, johon liittyy käyttäytymisen hallinnan menetys.

–         Ominaisuudet: Huutaminen, itku, levottomuus, aggressiivinen tai itsevahingoittava käyttäytyminen, tarve vapauttaa jännitystä.

•          Burnout (autistinen loppuunpalaminen): Pitkittyneen stressialtistuksen aiheuttama fyysisen ja henkisen uupumuksen tila, joka vaikuttaa merkittävästi jokapäiväiseen toimintakykyyn.

–         Ominaisuudet: Äärimmäinen väsymys, motivaation puute, ahdistuneisuus, masentuneisuus, ärtyneisyys.

On siis välttämätöntä olla valppaana käyttäytymisen muutosten suhteen eikä keskittyä pelkästään näkyvimpiin ilmenemismuotoihin. Näyttö osoittaa, että iän myötä jotkin ulospäin suuntautuvat käyttäytymismallit voivat vähentyä, kun taas toiset, sisäänpäin kääntyneemmät pahan olon muodot – kuten ahdistuneisuus, emotionaalinen epävakaus tai toistuvat negatiiviset ajatukset – voivat lisääntyä (Hervás, 2017).

Näiden dyssäätelyn muotojen ymmärtäminen auttaa meitä ennakoimaan, tulkitsemaan tilanteita oikein ja mukauttamaan tukea, välttelemään virheellisiä reaktioita ja edistämään henkilön hyvinvointia.

4.4. Ennaltaehkäisevät ja kanssasäätelyn työkalut

Tunteiden dyssäätelyn ennaltaehkäisy autismikirjon henkilöillä perustuu niiden tekijöiden tunnistamiseen ja hallintaan, jotka lisäävät alttiutta tunneylikuormitukselle. Tutkimukset osoittavat, että monet dyssäätelykäyttäytymiset voidaan ennakoida, jos ne laukaisevat ärsykkeet tai tilanteet tunnistetaan varhaisessa vaiheessa (Mazefsky et al., 2013; Hervás, 2017).

Tässä suhteessa tunteiden säätely ei riipu ainoastaan yksilön omista taidoista, vaan myös ympäristön kyvystä ennakoida, mukautua ja tarjota asianmukaista tukea. Tämä tekee kanssasäätelystä (co-regulation) keskeisen elementin interventiossa, erityisesti henkilöille, joilla on suurempi tuen tarve.

Laukaisevien tekijöiden tunnistaminen

Laukaisevien tekijöiden tunnistamisen on aina oltava yksilöllistä, sillä dyssäätelyyn voivat vaikuttaa monet vuorovaikutuksessa olevat muuttujat, mukaan lukien aistimukselliset, emotionaaliset, sosiaaliset, kognitiiviset ja fyysiset tekijät.

Näiden tekijöiden ymmärtäminen henkilön historian, rutiinien ja yksilöllisten ominaisuuksien kautta mahdollistaa vaaratilanteiden ennakoinnin sekä tukitoimien ennaltaehkäisevän mukauttamisen (Posar & Visconti, 2018; Mazefsky et al., 2013; Hervás, 2017).

Ympäristön ennakointi ja rakenteistaminen

Rakenteen puute ja ennustamattomuus lisäävät autismikirjon henkilöiden ahdistusta, joten niiden vähentäminen on keskeinen ennaltaehkäisevä strategia (Mesibov et al., 2005). Ympäristön rakenteistaminen on yksi tehokkaimmista keinoista, sillä ennustettavuus helpottaa tilanteiden ymmärtämistä ja vähentää epävarmuutta.

Tätä varten suositellaan mukautuksia, kuten:

* Stabiilien ja johdonmukaisten rutiinien luominen

* Merkittävien muutosten ennakointi visuaalisella tukiaineistolla (piktogrammit, lukujärjestykset)

* Ajan hahmottamisen työkalujen käyttö

* Odotusaikojen ja siirtymätilanteiden asianmukainen hallinta samalla välttäen tilanteita, jotka voivat johtaa dyssäätelyyn.

Aistijärjestelmän ja ympäristön mukauttaminen

Ottaen huomioon aistisäätelyn vaikutuksen tunteiden säätelyyn, ympäristön mukauttaminen on perustavanlaatuinen strategia. Altistuminen voimakkaille tai aversiivisiksi (vastenmielisiksi) koetuille aistiärsykkeille voi toimia ärtyneisyyden ja haastavan käyttäytymisen laukaisijana (Bölte et al., 2019).

Mahdollisuuksien mukaan suositellaan seuraavia mukautuksia:

* Vastenmielisten aistiärsykkeiden vähentäminen

* Valaistuksen ja melutason säätäminen

* Selkeiden, rakenteellisten ja ennustettavien tilojen järjestäminen.

Kun ympäristön muuttaminen ei ole mahdollista, on tärkeää ennakoida tilanne ja tarjota vaihtoehtoja, kuten:

* Henkilön siirtäminen hiljaisempaan tilaan

 * Altistumisajan lyhentäminen ja mukauttaminen

* Säätelyä helpottavien apuvälineiden tai tuen tarjoaminen.

Tietojen kirjaaminen ja jakaminen

Ennaltaehkäisyn parantamiseksi on hyödyllistä käyttää ammattilaisten ja perheenjäsenten yhteistä kirjaamisjärjestelmää. Nämä merkinnät mahdollistavat kaavojen tunnistamisen, vaaratilanteiden ennakoinnin ja interventioiden jatkuvan mukauttamisen. Kirjattavia tietoja voivat olla esimerkiksi:

•          Päivittäiset rutiinit

•          Havaitut käyttäytymismallit

•          Lääkitys

•          Ruokavalio

•          Uni

•          Fyysisen hyvinvoinnin ilmaisimet

Lisäksi on tärkeää kerätä yksilöllistä tietoa henkilön mieltymyksistä ja kiinnostuksen kohteista, tyyntymistä edistävistä tilanteista, dyssäätelyä laukaisevista tekijöistä sekä henkilön omista itsesäätelystrategioista (kuten sormilla laskemisesta, tuttujen ihmisten nimien sanomisesta tai mielenkiinnon kohteista puhumisesta).

Rauhoittumisohjelmat ja kanssasäätelyn strategiat

Saavutettavien ja yksilöllisten rauhoittumistilojen luominen mahdollistaa varhaisen puuttumisen jo ensimmäisten dyssäätelyn merkkien ilmentyessä, erityisesti silloin, kun muita ympäristöolosuhteita ei voida muuttaa. Nämä tilat tulee suunnitella kunkin henkilön ominaisuuksien mukaan ja niihin tulee sisällyttää yksilöllisiä säätelyelementtejä, kuten aistiesineitä, musiikkia tai mieluisia materiaaleja.

Tässä yhteydessä kanssasäätely (co-regulation) on keskeisessä asemassa. Se edellyttää ammattilaiselta seuraavia toimia:

* Mahdollisten dyssäätelytilanteiden ennakointi

* Emotionaalisen tuen tarjoaminen ja ympäristön mukauttaminen

* Vaatimustason laskeminen ylikuormitushetkinä

* Säätelystrategioiden käytön helpottaminen

Tämän tyyppinen tuki on erityisen merkityksellistä henkilöille, joilla on suurempi tuen tarve ja joiden säätelykyky riippuu pitkälti ympäristöstä ja siinä toimivista ihmisistä (Tronick, 2007).

Esimerkkejä tällaisista tiloista ovat aistihuoneet (sensory rooms), jotka on suunniteltu aistikokemuksen muokkaamiseen ja säätelyn tukemiseen. Ikääntyvien kohdalla on olennaista välttää infantilisoivia (lapsenomaisia) lähestymistapoja ja keskittyä mukavuuteen, säätelyyn ja toipumiseen. Tätä varten tulisi priorisoida sellaisia tekijöitä kuin säädettävä valaistus, alhainen melutaso, mukavat kalusteet, helppokäyttöiset proprioseptiset tai taktiiliset (tuntoaisti-)ärsykkeet sekä henkilön mahdollisuus hallita ympäristöään jollain tavalla.

Lisäksi nämä tilat on integroitava osaksi päivittäisiä rutiineja helppokäyttöisinä ja ennustettavina ympäristöinä, mikä mahdollistaa niiden itsenäisen tai vähäisellä tuella tapahtuneen käytön. Niiden tehokkuus riippuu siitä, kuinka hyvin ne vastaavat yksilön aistiprofiilia ja miten ne on integroitu laajempiin, niin ikään saavutettaviin ja tukeviin ympäristöihin (Wang et al., 2026; Plena Inclusión, 2018).

Ennaltaehkäisy ikääntymisen keskeisissä elämäntilanteissa

Ikääntyvien autismikirjon henkilöiden kohdalla on erityisen tärkeää ennakoida elämäntilanteita, jotka voivat lisätä emotionaalista haavoittuvuutta, kuten:

* Suruprosessi ja menetykset

* Ympäristön tai rutiinien muutokset

* Sairastuminen tai toimintakyvyn heikkeneminen

* Muutto pois tutusta ympäristöstä

Nämä tilanteet voivat johtaa voimakkaaseen tunteiden dyssäätelyyn, jos niihin ei puututa asianmukaisesti. Siksi ne vaativat erityisiä interventioita ymmärryksen, ennakoinnin ja muutokseen sopeutumisen helpottamiseksi. Tässä yhteydessä narratiiviset ja elämäkerralliset tuet ovat erityisen hyödyllisiä, sillä ne auttavat luomaan merkitystä kokemuksille ja ylläpitämään henkilökohtaista jatkuvuutta.

Yksi esimerkki on elämäkirja (life notebook), työkalu, johon kirjataan merkittäviä kokemuksia, rutiineja, mieltymyksiä ja tärkeitä ihmissuhteita. Tämä resurssi helpottaa sopeutumista suuriin muutoksiin (kuten perheenjäsenen menetykseen) tarjoamalla henkilölle vakaita ja ymmärrettäviä kiintopisteitä. Elämäkirjan voi luoda henkilö itse (mikäli hän kykenee siihen) tai se voidaan koota perheenjäsenten ja ammattilaisten tuella, varmistaen näin, että se heijastaa hänen historiaansa, kiinnostuksen kohteitaan ja tukiverkostoaan yksilöllisesti.

Tällaiset työkalut auttavat ylläpitämään henkilökohtaista identiteettiä ja vähentämään siirtymävaiheiden tunnepitoista kuormitusta erityisesti ikääntymisen kontekstissa.

4.5. Itsesäätelystrategiat

Jotkut tutkijat esittävät, että autismikirjolla voi säilyä perustavanlaatuisempia tai vähemmän kehittyneitä tunteiden säätelyn muotoja, kuten stereotypioita tai toistuvaa käyttäytymistä. Nämä käyttäytymismallit voivat toimia itsesäätelytehtävässä auttaen vähentämään emootioiden aiheuttamaa vireystilaa tai aistiylikuormitusta (Hervás, 2017). Vaikka ne voivat olla tehokkaita lyhyellä aikavälillä – erityisesti vaativissa tai stressaavissa konteksteissa – niiden käyttö voi olla epätarkoituksenmukaista tietyissä ympäristöissä, jos toiminnallisia vaihtoehtoja ei tarjota.

Tästä näkökulmasta on olennaista pyrkiä ei vain poistamaan näitä käyttäytymismalleja, vaan ymmärtämään niiden tarkoitus ja laajentamaan itsesäätelystrategioiden valikoimaa kunkin henkilön ominaisuuksien ja tarpeiden mukaan.

Itsesäätelyn helpottaminen ympäristön avulla

Autismikirjon henkilöiden itsesäätely ei ole kiinni vain yksilöstä itsestään, vaan myös ympäristöstä. Yksi tehokkaimmista tavoista edistää sitä on käyttää ulkoisia tukikeinoja, jotka lisäävät turvallisuutta, ennustettavuutta ja hallittavuutta.

Pääsy tuttujen esineiden luo voi helpottaa tunteiden säätelyä. On suositeltavaa pitää saatavilla esineitä, jotka henkilö yhdistää rauhaan tai hyvinvointiin, kuten:

* Peittoja tai tyynyjä

* Pehmoleluja

* Astimateriaaleja

* Hypistelyesineitä (manipulative objects)

Nämä esineet auttavat kanavoimaan vireystilaa kosketusärsykkeiden, syväpaineen tai toimintojen toistamisen kautta (Dunn, 1997; Hervás, 2017). Henkilöille, joilla on suurempi tuen tarve, on tärkeää, että ammattilainen ennakoi heidän tarpeensa ja tarjoaa heille tukea heti ensimmäisten dyssäätelyn merkkien ilmetessä.

Yhteisöllisissä ja sosiaalisissa ympäristöissä voidaan käyttää huomaamattomampia versioita (esim. hypistelyleluja / fidget toys), mikä helpottaa niiden käyttöä ilman leimautumisen riskiä.

Säätelytilat ja -materiaalit

Turvallisen tilan tai säätelytilan luominen on toinen tärkeä ennaltaehkäisevä strategia. Tämän tilan tulee olla ennustettava, saavutettava ja mukautettu henkilön aistimuksellisiin mieltymyksiin, ja siihen voi sisältyä esineitä, kuten kuulosuojaimia, peittoja, taktiilisia (tuntoaisti-) esineitä tai rauhallisia visuaalisia ärsykkeitä.

Yksi hyödyllinen vaihtoehto on luoda aistilaatikko (sensory box), joka sisältää erilaisia säätelymateriaaleja (tuntoaistiin perustuvia, visuaalisia tai interaktiivisia). Nämä esineet tulee valita yksilöllisesti ja tarkistaa niiden toimivuuden ja kiinnostavuuden säilymiseksi säännöllisesti. On tärkeää, että nämä resurssit ovat sekä yksilön että ammattilaisten saatavilla, jotta niitä voidaan käyttää ennakoivasti jo ensimmäisten dyssäätelyn merkkien ilmetessä.

Hengitys- ja rentoutustekniikat

Henkilöille, joilla on pienempi tuen tarve ja parempi kyky itsearviointiin, voidaan esitellä strukturoidumpia strategioita, kuten palleahengitystä, joka auttaa vähentämään fysiologista vireystilaa (Gross & Thompson, 2007).

Autismikirjolla näitä tekniikoita tulee kuitenkin soveltaa varoen, sillä aistihyperherkkyys tai kehotietoisuuden vaikeudet voivat tehdä niistä epämiellyttäviksi tai horjuttaviksi (Hervás, 2017). Siksi suositellaan seuraavia toimia:

* Tahdin ja keston mukauttaminen

* Visuaalisten apuvälineiden tai vertauskuvien käyttö (esim. “ilmapallon täyttäminen”, “kynttilän puhaltaminen”)

* Mahdollisuus antaa henkilön itse hallita toimintaa

* Tekniikoiden vähittäinen esitteleminen

Kognitiiviset säätelystrategiat

Henkilöille, joilla on vahvemmat kognitiiviset taidot, voidaan sisällyttää maadoituskeinoja (kuten 5-4-3-2-1-tekniikka), jotka auttavat palaamaan nykyhetkeen ja ympäristöön aistien avulla.

Nämä strategiat ovat hyödyllisiä ahdistustilanteissa sekä lievässä että kohtalaisessa dyssäätelyssä. Ne kuitenkin edellyttävät aiempaa taitoa tarkkaavaisuudessa, ymmärtämisessä ja viestinnässä, joten ne eivät sovellu kaikille yksilöille.

Tunne-elämän tunnistamisen harjoittelu

Tunteiden itsesäätely liittyy läheisesti kykyyn tunnistaa ja ymmärtää omia tunteitaan. Autismikirjolla nämä taidot ovat usein heikentyneet, mikä vaikeuttaa monimutkaisempien säätelystrategioiden soveltamista (Rieffe et al., 2007; Mazefsky et al., 2013).

Siksi tarvitaan kohdennettua työskentelyä seuraavilla alueilla:

* Tunnetilojen tunnistaminen

* Kehon tuntemusten ja tunteiden välinen yhdistäminen

* Tunteiden ilmaiseminen sekä kielellisesti että ei-kielellisesti

Tämän harjoittelun on oltava etenevää, kontekstiin sidottua ja yksilön tasolle mukautettua.

Autismikirjon henkilöiden itsesäätelyä ei tulisi ymmärtää pelkästään yksilöllisenä taitona, vaan ympäristön kanssa jaettuna prosessina. Siksi tavoitteena ei ole korvata yhtä strategiapakettia toisella, vaan laajentaa yksilön säätelyvalikoimaa yhdistämällä ulkoista tukea, ympäristön mukauttamista ja taitojen asteittaista kehittämistä.

Tämä lähestymistapa mahdollistaa interventiot, jotka ovat yksilöllisempiä, tehokkaampia ja kunkin henkilön profiilia kunnioittavampia.

5. Aistisäätely ja ympäristön mukauttaminen

Pääpaino: Ympäristön ymmärtäminen ja muokkaaminen stressin vähentämiseksi ja osallistumisen parantamiseksi. Keskeinen viesti: Ympäristön mukauttaminen on perustavanlaatuinen interventiotyökalu, joka voi parantaa merkittävästi hyvinvointia ja toimintakykyä.

5.1. Aistitiedon käsittely (aistisäätely)

Autismikirjon henkilöiden käyttäytymistä ei voida analysoida erillään sen kontekstista. Nykyaikaisesta näkökulmasta – joka nojaa erityisesti ekologisiin ja toiminnallisiin malleihin – ymmärretään, että monet “haastaviksi” leimatut käyttäytymismallit ovat itse asiassa sopeutumisreaktioita sopimattomaan ympäristöön (Barthélémy et al., 2008; Carr et al., 1996).

Tässä suhteessa aistitiedon käsittely (sensory processing) nousee erityisen tärkeäksi käsitteeksi, sillä se tarkoittaa tapaa, jolla hermosto vastaanottaa, järjestää ja tulkitsee aistien välittämää tietoa, mahdollistaen yksilön mukautuvan ja reagoivan ympäristöönsä (Dunn, 2001). Tämä prosessi kattaa perinteisten aistien (näkö-, kuulo-, tunto-, maku- ja hajuaisti) lisäksi myös muita järjestelmiä, kuten (Schaaf & Lane, 2015):

•          Proprioseptinen järjestelmä (lihas- ja nivelaisti): Tarjoaa tietoa kehon asennosta ja liikkeestä lihasten ja nivelten kautta. Se mahdollistaa esimerkiksi sen tietämisen, missä kehonosat ovat, ilman että niitä tarvitsee katsoa. Proprioseptisellä stimulaatiolla on yleensä rauhoittava ja säätelevä vaikutus.

•          Vestibulaarinen järjestelmä (tasapaino- ja liikeaisti): Liittyy tasapainoon, tilalliseen hahmottamiseen ja liikkeen aistimiseen. Se aktivoituu esimerkiksi pyörittäessä, keinuttaessa tai asentoa muuttaessa. Käytännön tasolla liike voi toimia sekä laukaisijana että säätelyn työkaluna.

•          Interoseptinen järjestelmä (sisäaisti): Tarkoittaa kykyä aistia kehon sisäisiä tuntemuksia, kuten nälkää, kipua, lämpötilaa ja tarvetta käydä wc:ssä.

Autismikirjon henkilöillä aistitiedon käsittelyssä on erityispiirteitä, jotka vaikuttavat suoraan heidän jokapäiväiseen elämäänsä. Manning et al. (2023) huomauttavat, että nämä erot vaikuttavat suoraan yksilön mielenterveyteen ja elämänlaatuun, sillä ne voivat helpottaa tai vaikeuttaa osallistumista arjen toimintoihin, vaikuttaa stressitasoihin ja muovata vuorovaikutusta muiden kanssa.

Yksi tyypillisimmistä näistä aistikokemuksista on hyperherkkyyden (yliherkkyys) tai hypoherkkyyden (aliherkkyys) läsnäolo ärsykkeille: * Hyperherkkyys tarkoittaa voimakasta reaktiota ärsykkeisiin, kuten meluun, valoon tai fyysiseen kosketukseen, mikä voi tuntua uuvuttavalta. * Hypoherkkyys taas tarkoittaa matalaa reaktiota ärsykkeisiin, mikä voi johtaa siihen, että henkilö etsii aktiivisesti aistimuksia.

Nämä erot aistireaktioissa eivät ole itsessään ongelmallisia, mutta ne voivat aiheuttaa vaikeuksia, kun ympäristöä ei ole mukautettu tai kun niitä ei ymmärretä oikein.

MacLennan et al. (2023) selittävät, että sisäiset tekijät, kuten tunnetila, energiataso tai hallinnan tunne, voivat muuttaa aistireaktiota. Samoin ulkoisilla tekijöillä, kuten fyysisellä ympäristöllä, saatavilla olevalla tuella tai sosiaalisella ymmärryksellä, on keskeinen rooli. Tämä tarkoittaa, että sama henkilö voi reagoida samaan ärsykkeeseen eri tavalla riippuen hetkestä tai kontekstista.

Ikääntyvien autismikirjon henkilöiden kohdalla aistitiedon käsittely saa entistä suuremman merkityksen. Ikääntymiseen liittyvät muutokset, kuten kuulo- tai näkökyvyn heikkeneminen, lisääntynyt väsymys tai heikentynyt ärsykkeiden sietokyky, voivat olla vuorovaikutuksessa autismin aistipiirteiden kanssa (Vidriales et al., 2016).

Ammatilliset arviointityökalut

Yksi käytetyimmistä työkaluista aistitiedon käsittelyn arvioinnissa on Adolescent/Adult Sensory Profile (Brown & Dunn, 2002). Tämä väline perustuu teoreettiseen malliin, joka yhdistää yksilön neurologisen kynnyksen ja hänen itsesäätelystrategiansa, mahdollistaen erilaisten aistireaktiomallien tunnistamisen.

Malli tunnistaa neljä pääasiallista aistitiedon käsittelyn mallia:

•      Aistimushakuisuus (Sensory seeking): Luonnehtii aktiivista stimulaation tarvetta.

•          Aistimusten välttäminen (Avoidance): Sisältää pyrkimyksen vähentää tai välttää ärsykkeitä.

•          Aistiherkkyys (Sensitivity): Viittaa voimakkaaseen reaktioon ärsykkeisiin.

•          Aliherkkyys / Matalavasteisuus (Hyporesponsiveness): Tilanteet, joissa henkilöllä on vaikeuksia havaita ympäristön aistitietoa.

Täydentävästi Vermeulenin (2014) kehittämä Questionnaire on Pleasant Sensations in Autism tarjoaa lähestymistavan, joka keskittyy hyvinvointia tuottavien ärsykkeiden tunnistamiseen.

5.2. Ympäristön arviointi ja laukaisevien tekijöiden tunnistaminen

Uusin tutkimusnäyttö korostaa, että rakennettu ympäristö on ratkaiseva tekijä autismikirjon henkilöiden kokemuksessa, käyttäytymisessä ja hyvinvoinnissa (Wang et al., 2026; Manning et al., 2023).

Aistiauditointi (sensory audit) koostuu ympäristön strukturoidusta havainnointi- ja analyysiprosessista, joka keskittyy tunnistamaan muuttujat, jotka voivat toimia säätelyä laukaisevina tekijöinä tai helpottajina (Tola et al., 2021; MacLennan et al., 2023).

5.3. Säätely-ympäristöjen suunnittelu ja käytännön mukautukset

Ympäristösuunnittelu

Aistimuksellinen suunnittelu:

* Ympäristön melun vähentäminen (akustinen hallinta, eristys)

* Himmennettävä, epäsuora ja välkkymätön valaistus

* Visuaalisen monimutkaisuuden vähentäminen

* Hajunhallinta ja ilmanvaihto

* Tuntoaistille miellyttävien materiaalien käyttö

Tilallinen rakenne:

* Tilojen strukturointi selkeillä toiminnoilla

* Alueiden rajaaminen visuaalisin tai fyysisin merkein

* Yksinkertaisten ja selkeiden reittien tarjoaminen

Kognitiivinen saavutettavuus:

* Selkeät ja johdonmukaiset opasteet

* Kuvakorttien (piktogrammien) ja visuaalisten tukien käyttö

* Prosessien yksinkertaistaminen

Säätely- ja palautumistilat:

* Vapaaehtoisen vetäytymisen mahdollisuus

* Ärsykkeiden vähentäminen

* Palautuminen yliärsytyksen jälkeen

TEACCH-malli

TEACCH-malli (Mesibov et al., 2005) perustuu strukturoituun opetukseen ja ympäristön mukauttamiseen henkilön kognitiivisen tyylin mukaisesti. Sen perusperiaatteisiin kuuluvat:

* Tilan selkeä järjestäminen

* Ajan strukturointi rutiinien ja visuaalisten tukien avulla

* Tehtävien ymmärtämistä helpottavien työskentelyjärjestelmien käyttö

Puhetta tukevat ja korvaavat kommunikointimenetelmät (AAC)

AAC-järjestelmät (Augmentative and Alternative Communication) ovat olennaisia työkaluja toiminnallisen kommunikoinnin tukemiseksi. Myöhemmällä iällä ne voivat olla tarpeen myös henkilöille, jotka aiemmin käyttivät verbaalista kieltä (Hodgdon, 1995; Peeters, 2008).

PECS-järjestelmä (Picture Exchange Communication System, Frost & Bondy, 2002) perustuu kuvien fyysiseen vaihtamiseen tarpeiden viestimiseksi. Se soveltuu erityisesti henkilöille, joilla on toiminnallisen kielen menetystä tai kognitiivista heikentymistä.

Dynaamiset kommunikaattorit (tablettisovellukset kuten Proloquo2Go, LetMeTalk, Asterics Grid) mahdollistavat sanaston laajentamisen, symbolien yhdistelemisen lauseiksi ja synteettisen puheen tuottamisen.

5.4. Mukautukset arjen konteksteihin

Terveydenhuoltoympäristöt

Autismikirjon henkilöt kohtaavat terveydenhuollossa merkittäviä esteitä. Hoitoa on tärkeää mukauttaa kolmella alueella (Brice et al., 2021):

1. Aistiympäristö (melu, valaistus ja ihmismäärät)

2. Kliininen konteksti ja työtavat (tutkimuksen kesto, ajanvaraustavat, tiedon tarjoaminen etukäteen)

3. Terveydenhuollon ammattilaisten osaaminen

Jokaista vastaanottoa varten tulisi selventää: missä ollaan, kuka tulee mukaan, mitä tehdään, mitkä kehonosat tutkitaan, kuinka kauan se kestää ja mitä sen jälkeen tapahtuu.

Terveyspassi (Health and Care Passport) on yksilöllinen lomake tarvittavista mukautuksista ja toiminnallisista ominaisuuksista.

6. Kriisien ehkäisy ja jokapäiväinen tuki

Lähestymistapa: Kriisien ehkäisy, ymmärtäminen ja niihin reagoiminen strukturoidun arjen tuen avulla. Keskeinen viesti: Kriisien ehkäisy perustuu jokapäiväiseen tukeen ja käyttäytymisen ymmärtämiseen viestinnän muotona.

6.1. Kriisien ehkäisy myönteisen käyttäytymisen tuen ja arjen tukitoimien avulla

Myönteisen käyttäytymisen tuki (Positive Behavioural Support, PBS) määrittelee käyttäytymiseen puuttumisen uudelleen siirtämällä painopisteen käyttäytymisen korjaamisesta hyvinvoinnin parantamiseen.

“Jokaisen käyttäytymisen takana on tunne. Ja jokaisen tunteen takana on tarve.” (Plena Inclusión, 2025)

PBS:n keskeiset komponentit:

* Toiminnallisen käyttäytymisen arviointi: Perustuu havainnoituihin kaavoihin ja konkreettiseen dataan.

* Korvaavien taitojen opettaminen: Kommunikointitaidot ja säätelystrategiat.

* Yksilöllisten tukien suunnittelu: Riskitilanteiden ennakointi ja ehkäisy.

* Moniammatillinen koordinointi: Suora tuki, seuranta ja opetus.

Ennaltaehkäisyn tasot

1.        Ensiarvoinen ennaltaehkäisy: Ympäristön ja tukijärjestelmien muokkaaminen yleisellä tasolla.

2.        Toissijainen ennaltaehkäisy: Puuttuminen varhaisiin varoitusmerkkeihin.

3.        Reaktiiviset strategiat: Reagoiminen jo puhjenneisiin kriiseihin.

6.2. . Käyttäytymisen toiminnallinen analyysi

Toiminnallinen analyysi on järjestelmällinen prosessi, jonka avulla voidaan ymmärtää, miksi tietty käyttäytyminen tapahtuu (Carr et al., 2002).

ABC-lomakkeet analysoivat:

* A (Antecedent): Ennakkotekijät ja laukaisevat tekijät

* B (Behavior): Toteutunut käyttäytyminen

* C (Consequence): Seuraukset ja ympäristön reaktiot

6.3. Kriisi-interventio ja toiminta kriisitilanteissa

Kriisisyklin 4 vaihetta ja tukistrategiat

1. Aktivoituminen — Ensimmäiset merkit dyssäätelystä (käyttäytymisen muutokset, jännitys, välttely). - Mukauta ympäristön ärsykkeitä, älä lisää vaatimustasoa, käytä yksinkertaista viestintää.

2. Eskalaatio — Emotionaalinen kiihtymys kasvaa asteittain. - Muistuta tutuista kiintopisteistä, kevennä tehtäviä, tarjoa vaihtoehtoja poistua tilanteesta.

3. Kriisi — Käyttäytymisen hallinta menetetään. Prioriteetti on turvallisuus. - Säilytä rauhallinen asenne, minimoi ärsykkeet ja suojaa itseäsi sekä muita. - Fyysinen rajoittaminen on viimesijainen keino, vaatii erityisen koulutuksen.

4. Palautuminen — Kiihtymystila laskee asteittain. - Anna henkilölle tilaa ja aikaa, vältä tapahtuneen jatkuvaa esille nostamista, palaa vähitellen normaaliin arkeen.

7. LÄHTEET

Lähteet / References

•          Ball, S., Holland, T., Huppert, F. A., Treppner, P., & Dodd, K. (2013). CAMDEX-DS: Cambridge Assessment Mental Disorders in Adults with Down’s Syndrome or Intellectual Disability. TEA Ediciones.

•          Baron-Cohen, S. (2017). Editorial perspective: Neurodiversity—a revolutionary concept for autism and psychiatry. Journal of Child Psychology and Psychiatry, and Allied Disciplines, 58(6), 744–747.

•          Barthélémy, C., Fuentes, J., Howlin, P., & Van der Gaag, R. (2008). Persons with autism spectrum disorders: Identification, understanding, intervention. Autism Europe.

•          Bessé, M., et al. (2025). Cognitive and cerebral ageing research in autism: A systematic review on an emerging topic. Autism Research, 18(6), 1122–1145.

•          Billstedt, E., Gillberg, I. C., & Gillberg, C. (2011). Aspects of quality of life in adults diagnosed with autism in childhood. Autism, 15(1), 7–20.

•          Bölte, S., Girdler, S., & Marschik, P. B. (2019). The contribution of environmental exposure to autism. Cellular and Molecular Life Sciences, 76, 1275–1297.

•          Brice, S., et al. (2021). The importance and availability of adjustments to improve access for autistic adults. BMJ Open, 11(3), e043336.

•          Brown, C., & Dunn, W. (2002). Adolescent/Adult Sensory Profile. Psychological Corporation.

•          Brugha, T. S., et al. (2015). Outcome measures in intervention trials for adults with autism spectrum disorders. International Journal of Methods in Psychiatric Research, 24(2), 99–115.

•          Burgess, A. F., & Gutstein, S. E. (2007). Quality of life for people with autism. Child and Adolescent Mental Health, 12(2), 80–86.

•          Carr, E. G., et al. (2002). Positive behaviour support: Evolution of an applied science. Journal of Positive Behaviour Interventions, 4(1), 4–16.

•          Chou, Y. C., et al. (2016). Comparisons of self-determination among students with autism, intellectual disability, and learning disabilities. Journal of Autism and Developmental Disorders, 46(6), 1868–1878.

•          Clark, D. A., & Beck, A. T. (2011). Cognitive therapy of anxiety disorders: Science and practice. The Guilford Press.

•          Colvin, G. (2004). Managing the cycle of acting-out behaviour in the classroom. Behavior Associates.

•          Confederación Autismo España. (2024). Inclusive cities: Autism-friendly environments. Rumbo Project.

•          Confederación Autismo España. (2025). Health status and healthcare for people with autism in Spain.

•          Croen, L. A., et al. (2015). The health status of adults on the autism spectrum. Autism, 19(7), 814–823.

•          Doherty, M., et al. (2022). Barriers to healthcare and self-reported adverse outcomes for autistic adults. BMJ Open, 12, e056904.

•          Dunn, W. (1997). The impact of sensory processing abilities on the daily lives of young children and their families. Infants & Young Children, 9(4), 23–35.

•          Dunn, W. (2001). The sensations of everyday life. American Journal of Occupational Therapy, 55(6), 608–620.

•          Dunn, W. (2014). Sensory Profile 2: User’s manual. Pearson.

•          Federici, S., & Scherer, M. J. (Eds.). (2017). Assistive technology assessment handbook (2nd ed.). CRC Press.

•          Fletcher, R., et al. (2007). Diagnostic manual–intellectual disability DM-ID. NADD Press.

•          Fortuna, R. J., et al. (2016). Health conditions and functional status in adults with autism. Journal of General Internal Medicine, 31(1), 77–84.

•          Frost, L., & Bondy, A. (2002). The Picture Exchange Communication System Training Manual (2nd ed.). Pyramid Educational Products.

•          García-Alba, J., Esteba-Castillo, S., & Viñas-Jornet, M. (2018). Neuropsychology of Genetic Intellectual Disability. Editorial Síntesis.

•          Ghaziuddin, M., Ghaziuddin, N., & Greden, J. (2002). Depression in persons with autism. Journal of Autism and Developmental Disorders, 32(4), 299–306.

•          Graf-Kurtulus, S., & Gelo, O. C. (2025). Rethinking psychological interventions in autism. Counselling and Psychotherapy Research, 25(1), e12874.

•          Gross, J. J. (1998). The emerging field of emotion regulation. Review of General Psychology, 2, 271–299.

•          Gross, J. J., & Thompson, R. A. (2007). Emotion regulation: Conceptual foundations. In J. J. Gross (Ed.), Handbook of emotion regulation (pp. 3–24). Guilford Press.

•          Happé, F., & Charlton, R. A. (2011). Aging in autism spectrum disorders: A mini-review. Gerontology, 58(1), 70–78.

•          Hervás, A. (2017). Emotional dysregulation and autism spectrum disorders. Revista de Neurología, 64(Suppl. 1), S17–S25.

•          Hirvikoski, T., et al. (2016). Premature mortality in autism spectrum disorder. The British Journal of Psychiatry, 208(3), 232–238.

•          Hodgdon, L. A. (1995). Visual strategies for improving communication. QuirkRoberts Publishing.

•          Howlin, P. (1997). Autism and Asperger syndrome: Preparing for adulthood. Routledge Taylor & Francis Group.

•          Howlin, P., et al. (2015). Research on adults with autism spectrum disorder. Journal of Intellectual and Developmental Disability, 40, 388–393.

•          Lenker, J. A., & Paquet, V. L. (2003). A review of conceptual models for assistive technology outcomes research. Assistive Technology, 15(1), 1–15.

•          Lever, A., & Geurts, H. (2016). Psychiatric co-occurring symptoms and disorders in young, middle-aged, and older adults with autism spectrum disorder. Journal of Autism and Developmental Disorders, 46(6), 1916–1930.

•          MacLennan, K., et al. (2023). Sensory experiences of autistic adults in public spaces. Autism in Adulthood, 5(4), 411–422.

•          Manning, C., Williams, G., & MacLennan, K. (2023). Sensory-inclusive spaces for autistic people. Autism, 27(6), 1511–1515.

•          Martorell, A., et al. (Eds.). (2011). Intellectual disability and mental health: A practical guide (2nd ed.).

•          Mazefsky, C. A., et al. (2013). The role of emotion regulation in autism spectrum disorder. Journal of the American Academy of Child and Adolescent Psychiatry, 52(7), 679–688.

•          Mazefsky, C. A., & White, S. W. (2014). Emotion regulation: Concepts and practice in autism spectrum disorder. Child and Adolescent Psychiatric Clinics of North America, 23(1), 15–24.

•          Mesibov, G. B., Shea, V., & Schopler, E. (2005). The TEACCH approach to autism spectrum disorders. Springer.

•          Mostafa, M. (2014). Architecture for autism: Autism ASPECTSS™ in school design. Archnet-IJAR, 8(1), 143–158.

•          National Institute for Health and Care Excellence (NICE). (2012–2021). Autism spectrum disorder in adults: Diagnosis and management. NICE.

•          Noens, I., et al. (2006). The ComFor: An instrument for the indication of augmentative communication. Journal of Intellectual Disability Research, 50(9), 621–632.

•          Novell, R., Rueda, P., & Salvador-Carulla, L. (2003). Mental health and behavioural disorders in people with intellectual disabilities. FEAPS.

•          Orsmond, G. I., et al. (2013). Social participation among young adults with an autism spectrum disorder. Journal of Autism and Developmental Disorders, 43(11), 2710–2719.

•          Peeters, T. (2008). Autism: From theoretical understanding to educational intervention (2nd ed.). Ávila Autism Association.

•          Phung, J., et al. (2021). What I wish you knew: Insights on burnout, inertia, meltdown, and shutdown from autistic youth. Frontiers in Psychology, 12, 741421.

•          Plena Inclusión España. (2018). Guide to assessing the cognitive accessibility of environments. Plena Inclusión España.

•          Plena Inclusión Madrid. (2023). Quality of life: Model and application in the field of disability. Plena Inclusión Madrid.

•          Plena Inclusión España. (2021). Behaviours of concern in people with intellectual and developmental disabilities.

•          Plena Inclusión Spain. (2025). Guide to positive behavioural support.

•          Ponting, E. (2024). The architectural needs and preferences of autistic people versus gerontological residential care facility design practices. Autism in Adulthood.

•          Posar, A., & Visconti, P. (2018). Sensory abnormalities in autism spectrum disorders. Journal of Pediatric Neurosciences, 13(1), 1–6.

•          Reyna, C. (2011). Emotional development and autism spectrum disorders. Journal of Psychological Research, 14(1), 273–280.

•          Rieffe, C., Meerum Terwogt, M., & Kotronopoulou, K. (2007). Awareness of single and multiple emotions in high-functioning children with autism. Journal of Autism and Developmental Disorders, 37, 455–465.

•          Roestorf, A., Howlin, P., & Bowler, D. M. (2022). Ageing and autism: A longitudinal follow-up study of mental health and quality of life in autistic adults. Frontiers in Psychology, 13, 741213.

•          Saldaña, D., et al. (2009). Objective and subjective quality of life in adults with autism spectrum disorders in southern Spain. Autism, 13(3), 303–316.

•          Schaaf, R. C., & Lane, A. E. (2015). Toward a best-practice protocol for assessment of sensory features in ASD. Journal of Autism and Developmental Disorders, 45(5), 1380–1395.

•          Schalock, R. L., & Verdugo Alonso, M. A. (2003). Quality of life: A handbook for professionals in education, health and social services. Alianza Editorial.

•          Schalock, R. L., & Verdugo, M. A. (2007). The concept of quality of life in services and support for people with intellectual disabilities. Siglo Cero, 38(4), 21–36.

•          Scherer, K. R. (2005). What are emotions? And how can they be measured? Social Science Information, 44(4), 695–729.

•          Sevilla Muñiz, R. (2022). The mental health assessment process. AETAPI.

•          Tamarit, J. (1988). Alternative communication systems in autism. Alternatives for Communication, 6, 3–5.

•          Tang, S.-J., et al. (2023). Management strategies of dental anxiety in children with autism spectrum disorder. BMC Pediatrics, 23, 646.

•          Tola, G., et al. (2021). Built environment design and people with autism spectrum disorder (ASD): A scoping review. International Journal of Environmental Research and Public Health, 18(6), 3203.

•          Tronick, E. (2007). The neurobehavioural and social-emotional development of infants and children. W. W. Norton & Company.

•          Van Loon, J., et al. (2013). Personal Outcomes Scale – Adults (POS-A): English version 2.0. IASSIDD.

•          Verdugo, M. A., et al. (2014). San Martín Scale: Assessment of quality of life in people with significant disabilities. INICO.

•          Verdugo, M. A., & Navas, P. (2017). We are all one: Rights and quality of life of people with intellectual disabilities and greater support needs. Plena Inclusión.

•          Vermeulen, P. (2014). Autism and Good Feeling Questionnaire. Autism in Context.

•          Vidriales, R., et al. (2016). Ageing and autism spectrum disorders. Autismo España.

•          Walker, H. M., Colvin, G., & Ramsey, E. (1995). Antisocial behaviour in school: Strategies and best practices. Brooks/Cole.

•          Wang, Z., et al. (2026). Sensory stimuli in the built environment for autistic people: A scoping review. Building and Environment, 292, 114271.

Tekijänoikeudet / Copyright

© 2026 Ageing-Autism Project

Rahoitushuomautus: Funded by the European Union. Views and opinions expressed are however those of the author(s) only and do not necessarily reflect those of the European Union or the Agência Nacional Erasmus+ Edu cacao e Formação. Neither the European Union nor the granting authority can be held responsible for them.